On aika herätellä nämä sivut jälleen. Kun minulla tällainen sivusto on, niin on aika myös käyttää tätä. Tämä sivusto toimii ainenkin nyt väliaikaisesti sivuston: hahmoni454.suntuubi.com alla ja lisänä.
Nyt näin, mietin tulevaisuudessa mitä näille oikeasti teen.

Listaan tähän, mitä mm. tulette täältä löytämään. Varma näistä sisällöistä en ole, koska suunnittelen vasta mitä tänne laitan, mutta tämän hetkisten tietojen mukaan.
1. Listaa ja muuta tietoa suunnitteilla olevista roolipelihahmoista.
2. Ajatuksia roolipelaamisesta ja roolipeleistä joista pidän.
3. Linkkejä paikkoihin josta minut löytää (myös sisarsivusto kaarti).
4. kiitokset ja anteeksipyynnöt kaikille/ tietyille henkilöille.

Tällaista olen suunnitellut, mutta todellakaan en ole varma, toivon, että keksin tänne järkevämpää sisältöä. Mutta valitan, jos en muuta keksi. Mutta näin nyt ja ihailkaa upeaa ulkoasua. ^^
Mutta muistakaa edelleen, että tämä sivusto on vain toinen osa sivustosta, jonka linkki on tuossa yllä. (Eli olen myös suunnitellut tämän paikan sellaiseksi, joka pitää minut ajantasalla mm. roolipeli hahmoistani. Eli kaikenlaista tuhraa krääsää tulossa.)


©2012 layout130 - suntuubi.com